Löydä Etelä-Viron museot lasten kanssa!
Lue lisääVie lapset Tallinnan ja Harjumaan museoihin!
Kaukana takana ovat ajat, jolloin museokäynti tarkoitti hiljaisessa tilassa lasikaappien välissä hiipimistä ja edellytti perheen pienimpien jättämistä kotiin. Vaikka lapset ovat nykyisin tervetulleita kaikkiin museoihin, jotkut niistä sopivat heille aivan erityisen hyvin.
Monipuolisin koko perheen museoiden valikoima on tietysti Tallinnassa ja Harjumaalla. Esimerkiksi Tallinnan vanhassakaupungissa Lai-kadun varrella on kolme museota, joissa on erityisesti ajateltu lapsia.
Jos museokierroksen aloittaa Lai-kadun Baltian rautatieaseman puoleisesta päästä, ensimmäisenä tulee vastaan Viron nuorisoteatterissa toimiva Nukketeatterimuseo, jossa voi tehdä tutkimusmatkan nukketaiteen historiaan ja kokeilla itse nukkenäyttelijän työtä.
Seuraavana Lai-kadulla kohtaa Viron terveysmuseon, jossa interaktiivisten museoesineiden avulla voi oppia ihmiskehon toiminnan ja terveydenhoidon perustotuuksia.
Matka jatkuu Viron luonnontieteelliseen museoon, joka opettaa tuntemaan ympäröivää luontoa ja ymmärtämään sen merkityksen.
Kävelymatkan päässä vanhastakaupungista on perheiden suosima Lentosatama, yksi Pohjois-Euroopan mahtavimmista merimuseoista. Täällä lapsille riittää monenlaista löytämisen iloa sekä avarissa museotiloissa että ulkona leikkikentällä ja satamassa.
Lentosataman lähellä sijaitsee keksintötehdas PROTO – oppimiskeskus, jossa virtuaalitodellisuuden avulla esitellään tärkeitä tieteellisiä keksintöjä ja jossa lapsia odottavat kymmenet jännittävät vetonaulat. Myös PROTO on Euroopassa ainutlaatuinen paikka.
Ajanviettoon raikkaassa ulkoilmassa tarjoaa mahdollisuuden Viron ulkoilmamuseo, jossa pienille lapsille on tarjolla keinuja sekä vanhanaikainen karuselli ja isommille toiminta-alue kolhoosin asuintalon luona. Museoalue on varsin suuri, mutta siellä voi liikkua sekä polkupyörällä että lastenvaunujen kanssa.
Myös Tallinnan lähiympäristön museoissa on toimintaa lapsille. Esimerkiksi Viimsin-tien varrella sijaitsevassa Viimsin ulkoilmamuseossa voi oppia tuntemaan virolaisille historiallisesti tärkeää rannikkokulttuuria. Koska museo sijaitsee meren rannalla, näkymä Tallinnanlahden yli kaupunkiin on vaikuttava. Virolaiset kutsuvat ikonista maisemaa kilohailirasiamaisemaksi, koska se on perinteisesti komeillut säilykepurkin kyljessä. Lapsia ilahduttavat museon keinut ja lampaat.
Lähellä sijaitsevassa Viimsin kartanossa toimii Viron sotamuseo, jossa kerrotaan lapsille kunniamerkeistä, miekoista, soturien univormuista ja historian suurmiehistä. Lapsille on avoinna leikkiesikunta, ja he voivat tutkia monenlaista sotatekniikkaa.