Löydä Etelä-Viron museot lasten kanssa!

Etelä-Virossa on lapsiperheille löytämistä yllin kyllin, ja toimintaa riittää useiksi pitkiksi löytöretkiksi. Esimerkiksi Tarton maakunnan Äksissä toimii jännittävä Jääkausikeskus. Kyseessä on koko perheen elämyskeskus, joka kertoo elämästä viimeisimmän jääkauden jälkeen sekä esittelee Viron luonnon ja ihmisasutuksen kehitystarinan. Keskuksessa eniten lapsia kiehtovat aidon kokoiset mammutit.

Tekniikasta kiinnostuneen ja seikkailunhaluisen lapsen silmät saa loistamaan Põlvamaalla sijaitseva Viron maantiemuseo. Vanhojen kulkuneuvojen tutkiminen on jo sellaisenaan kiehtovaa, mutta maantiemuseossa on myös erillinen lastenmuseo – kerroksen verran tekemistä ja tutkimista nuorimmille museovieraille.

Maantiemuseon lähellä sijaitsee Etelä-Viron suurin ulkoilmamuseo, Karilatsin ulkoilmamuseo. Täällä lapset saavat nähdä, miltä virolaiset kyläkeskukset näyttivät yli 100 vuotta sitten, ja tietää, millaista maalaiselämä oli tuohon aikaan. Vanhassa koulutalossa on myös kouluopetuksesta kertova näyttely.

Tartosta voi halutessaan ajaa myös pohjoiseen Jõgevamaalle. Lue tästä, millaiset museot siellä odottavat lapsivieraita.