Tõnu Tunnel

Tallinnan TV-torni

Torni täynnä elämyksiä!

Tallinnan televisiotorni rakennettiin vuonna 1980 Moskovan kesäolympialaisia silmällä pitäen. Nykyisin torni tuottaa tietoliikenneyhteydet koko Viroon. Lisäksi televisiotornissa on mahdollista nähdä näyttelyitä sekä nauttia suurenmoisesta näköalasta, joka avautuu 21. kerroksesta.

Televisiotornin toiseen kerrokseen koottu historianäyttely kertoo tornin rakentamisesta sekä varhaisesta aamusta 21. pnä elokuuta 1991, jolloin Venäjän maahanlaskujoukot yrittivät ottaa tornin haltuunsa. Meie unistuste raadiod ’Unelmiemme radiot’ -näyttelyssä on esillä vanhoja vastaanottimia Viron yleisradion kokoelmasta. Ne olivat virolaisten unelmien radioita, joiden hankkimiseksi nähtiin vaivaa ja joista pidettiin hyvää huolta niin kuin perheenjäsenistä.

Yksi televisiotornin symboleista on Dolores Hoffmannin lasimaalaus Televisioon on aken maailma ’Televisio on ikkuna maailmaan’ tornin eteläseinällä.

Televisiotorni tarjoaa katsojalle suurenmoisen elämyksen kaikkina vuodenaikoina. Hyvällä säällä tornista voi nähdä jopa Suomen maarajan 80 kilometrin etäisyydellä.

Viikonloppuisin televisiotorniin saattaa olla jonoa. Varaa siksi vierailuaika etukäteen.