Pärnun museo
Pärnun tarina alkaa tästä
Pärnun museo vie kiehtovalle retkelle Pärnun kaupungin ja maakunnan historiaan. Pysyvä näyttely 11 000 aastat ajalugu. Elamusi vanast ajast ’11 000 vuotta historiaa – elämyksiä entisajoilta’ kertoo kaupungin tarinan harvinaisten esineiden ja kiehtovien leikkien avulla. Kertomus alkaa Pärnun alueelle tulleista ensimmäisistä asukkaista, jotka perustivat jääkauden lopulla nykyisen Viron alueen ensimmäisen tiedossa olevan asutuksen. Keskiaikasali esittelee Hansaliiton kaupankäyntiä ja pyhiinvaellusten tuloksena syntynyttä uusien mahdollisuuksien ja yhteyksien maailmaa.
Barokkiajan näyttelyn muodostavat harvinaiset esineet Pärnun linnoituskaupungin varuskunnasta, entisiltä raatiherroilta, kauppiailta ja Pärnun yliopistoelämästä.
Suurin osa pysyvästä näyttelystä on omistettu kaupungistumiselle, kylpyläkulttuurille ja virolaisten kansalliselle heräämiselle 1800-luvun keskivaiheilla. Museokävijää luonnollisesti muistutetaan siitä, että Viron tasavallan perustamisjulistus annettiin Pärnussa.
Viimeinen osa pysyvästä näyttelystä keskittyy 1900-luvun toiseen puoliskoon. Se muistelee miehityksen alkua, metsäveljien toimintaa, neuvostoajan arkea ja byrokratiaa.
Museokaupassa on tarjolla paikallisten käsityöläisten ja mestarien tuotteita.