Kaabu_päike

Mulgimaan elämyskeskus

Sii om iki üits õige mulgi asi ’Täältä löytyvät kaikki oikeat Mulgimaan asiat’

Mulgimaan elämyskeskus sijaitsee entisen Sooglemäen tilan seitsemän hehtaarin mailla. Keskus valaisee nykyaikaisella ja viehättävällä tavalla mulgimaalaisten olemusta sekä Mulgimaan perinteistä kulttuuria.

Kartanoympäristöön sijoitettu näyttely kertoo, keitä mulgimaalaiset ovat. Täältä löytyy vastaus tärkeään kysymykseen: voiko mulgimaalaiseksi tulla vai pitääkö sellaiseksi syntyä? Kieli, ruoka ja kansanpuvut sekä kuuluisimmat mulgimaalaiset ovat näyttelyn aiheina. Pohditaan myös mulgimaalaisten menestyksen ja rikkauden salaisuutta.

Talliin rakennetussa lasigalleriassa on nähtävänä Mulgimaan historian aikajana, johon on merkitty alueen tärkeimmät tapahtumat ensimmäisistä mulgimaalaisista nykyaikaan ja ennustettavaan tulevaisuuteen.

Sisänäyttelyn lisäksi kannattaa tutustua myös pihaan, johon on merkitty kävelyreittejä ja varattu paikka eväsretkeä varten. Samalla saa uutta tietoa maatilan sivurakennuksista sekä mulgimaalaisten uskomuksista.