Säveltäjä Mart Saarin kotimuseo

Suolla ja metsässä syntynyt musiikki 

Viljandimaan Soomaalla kansallispuiston metsien ja keidassoiden keskellä sijaitseva säveltäjä Mart Saaren kotimuseo esittelee tämän Viron tunnetuimpiin kuuluvan kuoromuusikon elämää ja tuotantoa.  Luonnon keskellä oleva kotimuseo kiehtoo hiljaisuudellaan, linnunlaulullaan ja utuisilla auringonnousuillaan.

Suuri osa Mart Saaren teoksista syntyi juuri täällä, Soomaan inspiroivan luonnon keskellä. Säveltäjän kuoleman jälkeen Hüpassaareen perustettiin kotimuseo.

Kävijöille on avattuna koko rakennuksen ensimmäinen kerros keittiöineen. Toisessa kerroksessa on majoittumista varten vierashuone, jossa voi levätä kaupungin hälystä. Museossa voi tutustua Mart Saarin elämään ja tuotantoon joko itsenäisesti tai opastelulla kierroksella.

Talon läheltä lähtee Soomaan kansallispuiston Hüpassaaren luontopolku.