Arvo Pärtin maalaama kukkaruukku
Lue lisääViron ensimmäinen olympiamitali
Viron ensimmäisen olympiamitalin voitti vuonna 1912 järjestetyissä Tukholman olympialaisissa Martin Klein, kun hän saavutti lähes 12 tuntia kestäneen ottelun tuloksena kreikkalais-roomalaisen painin hopeasijan.
Viljandimaalta kotoisin ollut Martin Klein sijoittui 75-kiloisten olympiaturnauksessa kolmen parhaan joukkoon. Heinäkuun 14. päivänä kello 10.30 virolaisurheilija aloitti kahdeksannen ottelunsa. Vastustajana oli hallitseva maailmanmestari, suomalainen Alfred Asikainen, joka oli arvan suosimana jäänyt kaksi kertaa vapaavuorolle ja joka siksi oli joutunut käymään painimatolla vain viisi kertaa. Vasta kello 22.10 Klein julistettiin painihistorian pisimmän, 11 tuntia ja 40 minuuttia kestäneen ottelun voittajaksi.
Lääkärit kielsivät uupunutta miestä jatkamasta turnausta, joten ruotsalainen Claes Johansson sai kultamitalin viimeisellä kierroksella painimatta, vaikka hän oli voittanut turnauksessa vain viisi vastustajaa ja tuomariäänin jopa hävinnyt pronssille sijoittuneelle Asikaiselle.
Sijainti: Viron urheilu- ja olympiamuseo
Viron urheilu- ja olympiamuseo
Urheile museossa! Tartossa sijaitseva Viron urheilu- ja olympiamuseo on Pohjois-Euroopan suurin urheiluelämyskeskus, joka tarjoaa runsaasti tietoja ja toimintaa kaikenikäisille urheilun…
Lue lisää